Kertoo Mustajärven Pate haastattelussaan. Mitenkäs muuten. Äijä on äijä, vaikka on tainnut tulla oltua sillä päällä aika useasti.
– Juhlin, kun sille päälle satun. Tosin viimeksikin kävin keikan jälkeen ostamassa huoltoasemalta pussin irtokarkkia ja menin kotiin syömään sitä, mies naureskelee.
Mustajärvi on kertonut avoimesti julkisuudessa, miten alkoholin liikakäyttö oli viedä häneltä hengen hurjimpina vuosina. Nyttemmin hän on kiertänyt pullonkorkkia tiukemmalle.
– Olen helvetin hyvässä kunnossa. Nytkin keittelen täällä puuroa, hän kehuu.
Yksityiselämässäkin menee loistavasti. Rokkikukko on seurustellut jo pitkään saman naisen kanssa.
– Rakkaus kukoistaa. Tämä on rakkauden kesä, hän julistaa.
Konservatiivisille ihmisille Duudsonit ovat liikaa.
Tällä kertaa jenkeissä paheksutaan, ja niinkuin aina, aivan suotta.
Kuka ottaa ryppyotsaisesti moista touhua. Tämä on viihdettä, ja ehdottomasti tehty pilke silmäkulmassa.

Suomalaisnelikon uusimmat tempaukset kuohuttavat jälleen rapakon toisella puolella. Tällä kertaa heitä on jopa nimitetty rasisteiksi.
Duudsoneiden uusin tuotantokausi The Dudesons in America on pyörinyt kolme viikkoa USA:n Music Televisionilla. Toisessa, toukokuun 13. päivänä esitetyssä jaksossa suomalaisnelikko tutustuu intiaanien elämäntapoihin seitsemän kivuliaan tempun kautta. Oppaanaan heillä on oikea intiaani, herra Saginaw.
– The Dudesons in America TV-sarjan jaksojen teemat pyörivät amerikkalaisuuren ja amerikkalaisten asioiden ympärillä. Kyseisessä jaksossa me haluttiin päästä amerikkalaisuuren ytimeen ansaitsemalla paikka alkuperääsväestön, intiaaniheimon, "kunniajäseniä", käymällä läpi erilaasia "miehuuskokeita", Duudsoneiden Jarppi selittää tarkemmin jakson ideaa.
Intiaaniaiheen käsitteleminen on kuitenkin saanut ihmisiä jopa raivon partaalle. Keskustelu käy kiivaana Newspaper Rock -nimisellä sivustolla, jossa on julkaistu amerikkalaisen kirjailijan Rob Schmidtin jyrkkäsanainen arvostelu "Cowboys & Findians" -nimeä kantavasta jaksosta. Erityisen raivoissaan Schmidt vaikuttaa olevan siitä, että Duudsonit vahvistavat intiaaneista olemassa olevia stereotyyppisiä käsityksiä.
– He eivät pelkästään pukeudu törkeisiin intiaanipäähineisiin ja -vaatteisiin, vaan he myös pilkkaavat alkuperäisväestön uskontoa ja kulttuuria, Schmidt kirjoittaa.
Schmidt myös kummastelee sitä, miksi herra Saginaw on suostunut esiintymään sarjassa, ja yltyy syyttämään Duudsoneita jopa rasismista!
– Yhdenkään itseään kunnioittavan intiaanin ei pitäisi osallistua tällaiseen idioottimaiseen touhuun, mikäli hän ei ole epätoivoisesti rahan tarpeessa. -- On sanomattakin selvää, että tämä ohjelma on rasistinen.
Jarppi: Meirän tekemisis ei ollu mitään rasistista
Amerikasta tavoitettu Jarppi kiistää rasistisyytökset tiukasti, ja painottaa, että hommaa tehdään pilke silmäkulmassa.
– Mun mielestä meirän tekemisis ei ollu mitään rasistista. Kunniootan suuresti meitä ohjanutta herrasmiestä herra Saginawaa, ja hänen seittemää vaimoa. Hommaa tehrään pilike silimäkulmas huumorilla eikä niitä pirä ottaa turhan tosissaan. Oon pahoillani, jos joku on ottanu ne loukkaavina. Toki testit mitä me käytiin jaksossa läpi oli meirän näköösiä, eikä välttämättä erusta yleistä kantaa intiaanien miehuuskokeista.
Jarppi myös toivoo, ettei jaksossa esiintynyt herra Saginaw ole saanut lokaa niskaansa olemalla mukana Duudsonien jaksossa.
– Kaveri oli äärimmäisen mukava ja huumorintajuunen vaikka välistä seuras meirän toimintaa päätään puristellen. The Dudesons in America tullaan näkemään Suomessa näillä näkymin ensi keväänä.

Taas se voidaan todeta.
Jokavuotinen laulukilpapelleily päättyi niinkuin Suomelle yleensä. Floppiin.
Tilastoissa Suomi johtaa yhdellä asialla; huonoin viisumaa. Vai miltä kuulostavat nämä:
-1963: Laila Halme / Muistojeni Laulu / 0p / Viimeinen
-1965: Viktor Klimenko / Aurinko Laskee Länteen / 0p / Viimeinen
-1968: Kristiina Hautala / Kun Kello Käy / 1p / Viimeinen
-1978: Seija Simola / Anna Rakkaudelle Tilaisuus / 2p / Toiseksi viimeinen
-1980: Vesa-Matti Loiri / Huilumies / Viimeinen
-1982: Kojo / nuku Pommiin / 0p / Viimeinen
-1988: Boulevard / Nauravat Silmät Muistetaan / 3p / Toiseksi viimeinen
-1990: Beat / Fri / Toiseksi Viimeinen
-1992: Pave Maijanen / Yamma Yamma / 4p / Viimeinen
-1996: Jasmine / Niin Kaunis On Taivas / 9p / Viimeinen
Herranjestas sentään !
Näitä julkkisskandaaleja popsahtelee ilmoille kuin sieniä sateella.
Tämähän on jo maailmanlaajuinen epidemia.
Meillä on omat, Nykäset, Kankkuset, Häkkiset...kaikki salarakkaat. Maailmalla sitten Tiger ja kumppanit.
Mitään uuttahan tässä ei ole. Ainoastaan julkisuudessa repostelu on uusi ilmiö.
Please, jotain muuta jo !
Boyzone-yhtyeestä tunnetuksi tullut poptähti Ronan Keating erosi vaimostaan kahdentoista vuoden yhteiselon jälkeen. Nyt eron taustoja on vuotanut julkisuuteen.
The Sun -lehden mukaan tämänkin julkkiseron takana oli uskottomuus: Ronan Keatingin vaimo oli löytänyt laulajamiehensä salaisen kännykän, jolla tämä oli ollut yhteydessä toiseen naiseen. Tekstiviestit paljastivat miehen salasuhteen.
Kuumien tekstiviestien toinen osapuoli on Keatingin vaimoa kymmenen vuotta nuorempi tanssija Francine Cornell, jonka suhteesta mieheen on huhuttu jo aiemmin.
Kun Keating myönsi uskottomuutensa vaimolleen, tämä heitti miehensä ulos yhteisestä kodista ja ilmoitti hakevansa avioeroa. Pariskunnalla on kolme yhteistä lasta.
25.05.2010 - 19:54 / Kategoriat: Kirjat
Suomen tunnetuimmalta aikuisviihdetaiteilijalta ilmestyy elokuussa Hyvän olon seksi -kirja, jossa Rakel opastaa lukijoitaan lähestymään seksiä uteliaasti ja heittäytyen.
Rakel Liekin nimi on tuttu monelle suomalaiselle. Nainen on puhunut avoimesti ammatistaan aikuisviihteen parissa ja tämä on innostanut tuhansia ihmisiä uskoutumaan Rakelille seksiin littyvissä asioissa.
Tästä innostuneena Rakel tarttui kynään ja kirjoitti seksi- ja elämänhallintaoppaan jokaiselle aikuiselle, joka kaipaa neuvoja ja vinkkejä tärkeään asiaan.
Rakel Liekki kertoo kirjassaan, että seksi on muutakin kuin ulkomaiset kirjat antavat ymmärtää asentoakrobatian muodossa.
Ex-aikuisviihdetaiteilijan kirjassa keskustellaankin tärkestä aiheesta lempeästi ja avoimesti. Kirjan lähtökohtana on, että oma keho on ystävä, jota kannattaa kuunnella ja josta voi nauttia.
Kirjan kustantaa Paasilinna-kustantamo. Kuvataiteilijanakin tunnettu Rakel on myös itse kuvittanut kirjansa.
Selvähän se, tähän täytyy tutustua mitä pikimmin !!

Suomen väkiluku on Tilastokeskuksen arvion mukaan vuoden 2009 lopussa 5 351 300.
Väestön arvioidaan kasvaneen vuoden aikana 25 000 hengellä eli 0,5 prosenttia.
Väestömäärän kasvu maassamme on hiukan hidastunut edellisvuodesta, mutta se on kuitenkin neljänneksi suurin viimeksi kuluneen 20 vuoden aikana.
Syynä väestönkasvun hidastumiseen on muun muassa maahanmuuton väheneminen.
Kuuleman mukaan Suomen passin omaavia ulkosuomalaisia on sitten vielä lisäksi 1,5 miljoonaa maailmalla.

Ai, nytkö Suomalaiset ovatkin sitten voittajia ? Ainakin Verottajan mielestä näemmä ollaan. Silloin kun on kyse oman aikansa eläneen monopolin suojelemisesta, ollaan virkamiesten taholta yleisesti sitä mieltä että eihän nettipokeria voi sallia, kun Suomalaiset sitten häviävät kaikki rahansa, ja jäävät peleihin koukkuun.
Koittakaa nyt päättää. Pfft...
Verohallinto penää sadoilta suomalaispelaajilta pokerivoittoja takautuvasti viiden vuoden ajalta, kertoo Turun Sanomat.
Maanantaina lähetetyissä kirjeissä verottaja pyytää pelaajilta tarkkaa selvitystä pelaamisesta turnauksissa ja nettisivustoilla.
Selvityspyyntö koskee vain Euroopan talousalueen ulkopuolella ansaittuja voittoja. ETA-alueella pokeri on luokiteltu arpajaisiksi, jonka voitot ovat verotonta tuloa.
Suomen Pokerinpelaajien yhdistyksestä arvioidaan, että erityisesti pieniä nettipokerivoittoja saaneet pelaajat ovat voineet jättää verotettavia tuloja ilmoittamatta.
Yhdistyksen mukaan pokerivoittojen verotuksen yksityiskohdista on ollut Suomessa epäselvyyttä sekä verottajan että pelaajien keskuudessa. Epäselvää on, riittääkö se, että pokeriturnauksen järjestäjä on rekisteröity ETA-maahan vai pitääkö turnauksen lisenssin olla haettu ETA:an kuuluvasta maasta.
Espoon Länsiväylällä eilen iltapäivällä kolaroinut mieskuski oli kirjailija Arto Paasilinna. Kirjailija kääntyi Volvollaan Westendin liittymästä vastaantulijoiden kaistalle Hangon suuntaan ja törmäsi vastaan tulevaan Peugeotiin. Peugeot törmäsi edelleen kaiteeseen, ja sen naiskuljettaja loukkaantui. Paasilinna selvisi kolarista ilman vammoja.
Kolarin seurauksena vain yksi kaista oli käytössä noin tunnin ajan ja liikenne ruuhkautui. Sitä aiemmin sama Volvo oli Westendissä törmännyt kahdesti liikenteenjakajaan. Poliisi tutkii....
Mistähän Artolla on kyse; Hurmaava Itsemurha, Elämä Lyhyt, Paasilinna Pitkä ?
Tuomiopäivän Aurinko Nousee, jollei Lentävä Kirvesmies kohta rauhoitu, vai onkohan hänellä vain Tohelo Suojelusenkeli ?
Nimittäin jos on uskominen Ranskalaista Liberation-lehteä, joka listaa tänään tulevaisuuden eurooppalaisia vaikuttajia.
Ennenkuin Urpilainen tuohon asemaan pääsee, paljon on vielä vakoa kynnettävänä.
Ensimmäiseksi kannattaisi ottaa yhteyttä imagokonsulttiin. Tuo keski-ikäistyvän pissiksen imago on ihan huvittava, mutta tarkoitus kai olisi saada ääniä jotta pääsisi ja pysyisi vallassa....
29.05.2008 - 20:18 / Kategoriat: Kolumnit

Sähköposti on hieno keksintö kaikesta roskapostista huolimatta.
Joskus voi saada luettavakseen mitä mainiointa matskua, kuten alla oleva, joka oli Vuorisen vastaanottama ja julkaisema.
Ennen oli paljon helpompaa, siis todella.
Otetaan esim. urheilu. Ei tarttenu vittu jännittää ja valvoo yömyöhään etta pärjääkö Suomi kiekossa. Kun se ei pärjänny. Jos nyt sattu voittaan säkällä vaikka esim Ruotsin niin viimestään Itä-Saksalle sitten hävittiin tai se saatanan Kyynhakkel tuli ja teki kolme. Joukkue oli täynnä äijiä; kun niitä vitutti, joka oli varmaan jatkuva olotila, niin ne veti pään täyteen jossain paikallisessa paarissa, ja taas oli helppo käydä häviämässä seuraavana päivänä kauheessa kanuunassa. Nyt jos käyttää nuuskaa niin lehdet kirjottaa!!
Ja kesä urheilussa sai doupata niin paljon kun maksa kesti ja tiesi pomminvarmaan että ainakin Vireeni tai Karppinen oli satsannu sen verran paljon kemikaali osastoon että mitaleja tuli. Nyt ne saatanat kyttää koko ajan, kun urheilijat yrittää keskittyä. Ota siinä nyt sitten mitaleja. Ja kiekosta vielä, ei tarttenu sitäkään jännittää, että jokkut saatanan Kiekko-Espoot tai Pelicansit tai jokkut muut paskajoukkueet olis edes yrittäny haaveilla voittamisesta. Yleensä voitti Tappara, joka tottakai vähän vitutti, tai sitten korkeintaan tepsi tai Ässät. Parasta kumminkin oli se, että mikään helsinkiläinen joukkue ei voittanu.
No mitäs sitten maailman politiikka, geopolitiikka ja kansainvälinen talous. Maailmassa on nykyään niin paljon maitakin että mukulat joutuu alkaa varmaan lukeen maantietoo vittu neljän vanhana etta ne oppii kaikki maat. Siis ihan kun sillä olis mitään merkitystä onko joku kongo kongo vai Zaire; ne kuolee kohta kumminkin kaikki aidsiin. Ulkopolitiikka oli helppoo; Kekkonen ja Karjalainen kävi pari kertaa vuodessa vetään pään täyteen preesnevin kanssa ja taas oli idänkauppa mallillaan. Ja mikään lehti, ei edes hymy tai jallu, ei uskaltanu mainita vittu sanallakaan siitä että Kekkonen kävi paneen jotain naapurin ämmää. Nyt kun Kanerva kirjottaa pari pikkutuhmaa tekstaria niin heti joutuu eroon. Ja oon sata varma etta se ei saanu edes housupillua siltä Tukiaisen huoralta. Vienti veti ; heti kun näytti vähan takkuavan niin ei muuta kun sellanen vähintään 20 % devalvaatio peliin. Ei tarttenu valittaa että kansalaisten ostovoima laski. Vittu sillon mitään ostovoimaa ollu ylipäätään eikä kayty ulkomailla. Ihmiset oli onnellisia jos ne pääsi lättähatulla Suinulaan asemalle ja siita kävellen kaks kilometriä mökille missä ei ollu sähköö joten ei tarttenu kattella mitään nykyajan paskasarjoja. Ja jos oli sähköt ja mustavalkonen teevee niin pysty kattoon laatuohjelmia kuten Tankki täyteen tai Naapurilähiö.
Kesät on pitkiä ja lämpimiä ja sato vaan öisin. Ja järvissä oli vesi lämmintä. Tosin vähän paskasta kun viereinen sellutehdas puski vähän pitkäks menneen keiton naapurilahteen. Talvella oli paljon lunta ja pakkasta oli just sopivasti, ja lumisade loppu aina just ennen kun alko peli Sorsussa Kalevan eetä vastaan. Jää oli tasanen ja sopivan liukas. Ja kenttä-äijän kopissa oli lämmin, ja sen muija leipo ihan sairaan hyviä korvapuusteja. Mukulat sai rauhassa olla ulkona kun ei ollu jotain namusetää tai pedofiilia kokoajan runkkaamassa jossain puskassa. Ja jos oli niin Putkosen isä nappas pyörän liiteristä, sotki paikalle ja paino sitä niin vittu turpaan etta oli näkö ja kuulo sekasin. Ei tarttenu viedä sitä jonnekin helvetin terapeutille tai kuraattorille ja taas säästy veronmaksajien rahoja.
Mopolla sai ajaa ilman kypärää, ei ollu nopeusrajotuksia, bensa oli halpaa, autot alitehosia ja rumia, yms. Ylipäätään tieliikenteessä oli kaikki kunnossa. Kännissäkin taisi saada ajaan. Kohta on joka kulmassa valvontakamerat, ja varmaan jalankulkijoillakin on kypärät.
Tytöt oli kauniita eikä niiltä saanu pillua. Ja jos joku nyt sattu saamaan niin ei tarttenu kokoajan pelätä että kuolenko mää nyt kohta kun ei tarttenu pelätä aidista tai muita neekerisankkereita. Homot oli reilusti homoja. Tosin niitä ei paljon ollu niinku nykyään. Ja jos oli niin pysty yrittään saada Putkosen isä vetään sitäkin turpaan, niin kyllä jätkältä homoiluinto haihtu. Neekereitä oli aniharvassa ja niitä sai sanoo reilusti neekereiks. Nykyään kun ei tiedä mitä pitäs sanoa kun joku voi vaikka luulla rasistiks.
Musiikissa oli selkeet kaavat. Kun radiossa oli vaan ne kolme kanavaa, josta yleensä tuli tosin jotain stereotestiä tai anneli tempakan valistusohjelmaa, niin ethän sää edes tienny mitä levyjä pitäis ostaa!! Helpointa oli kattoo kerran vuodessa Syksyn Sävel ja Euroviisut ja valinta oli selvä; joku Finnhits 3, jos halus suomalaista tai sittne K-tel (teeveestä tuttu) jos halus kuunnella jotain kovempaa niinku Baccaraa tai jotain muuta. Nyt kun menee levykauppaan niin ethän saa edes läydä sieltä mitään kun et tiedä onko sun haluama levy housea, acid housea, räppia, tecnoa, dancea, tai jotain. Ei vaan löydy. Laulajat laulo niin että sanoista sai selvää ja niitä lauluja pysty niinku yrittää hyräillä tai jopa laulaa mukana. Nykyään musiikki on sellasta renkutusta että laula nyt siinä sitten.
Sitten ravintolat; tosin mun kokemukset on vasta 80-luvun lopusta kun alko pääseen paariin väärillä papereilla (paperitkin oli sillon helppo väärentää!!), ja elämä oli helppoo. Paarit meni kiinni puolen yön paikkeilla. Ei tarvinnu roikkua jossain vitun yökerhossa aamu neljään. Pohjia alettiin ottaan jo hyvissä ajoin iltapäivällä, ja pohjia otettiin kunnolla. Ei tarttenu hiiviskellä ja häpeillä että joku luulis köyhäks kun joutu juomaan pohjia. Kaikki joi ja kaikki oli lähes yhtä köyhiä.
Siis tuliko selväks? Ennen oli helpompaa!!!”
....ulkomaille.
Veikkaus otti uuden keppihevosen käyttöön. Raflaavalla otsikolla voidaan nyt ratsastaa, kun vihdoin on ymmärretty että munasivat jo vuosia sitten kun yksikään monopoli Suomessa ei ko. peliä Suomeen lanseerannut.
Rahiksellehan tämä loppujen lopuksi varmaan menee, mutta myöhässä olette !
Tilastollinnen fakta kertoo että n. 90% nettipokerin pelaajista pelaa häviävää pokeria.
Tuo voittava 10% kerää huonoimmilta rahat. Se on Murphyn laki. Tosin, Suomalaisten parhaimmisto onkin sitten eliittiä myös maailman mittakaavassa. Joten he jotka voittavat tuovat sisään ulkomaista rahaa, ja aika paljonkin.
Suomalaiset nettipokerin pelaajat häviävät ulkomaisille pelinjärjestäjille 50 miljoonaa euroa vuodessa, arvioi Veikkauksen viestintäjohtaja Ilkka Juva. Kotimainen nettipokeri toisi yleishyödylliseen rahapelitoimintaan useita lisämiljoonia. Asiasta kerrotaan Suomen Lehtiyhtymän tilattavissa sanomalehdissä.
- Pystyisimme keräämään valtaosan ulospäin menevästä summasta. Emme varmasti kaikkea, mutta kaksi kolmasosaa 50 miljoonasta olisi saatavilla, Juva sanoi.
Arpajaislaki mahdollistaisi kansallisen nettipokerin avaamisen. Pokeri on pelinä uskottu Raha-automaattiyhdistykselle, joka on tähän asti vierastanut nettipelejä.
Rahapelityöryhmä antaa esityksensä arpajaislain uudistamisesta joulukuussa. Samalla pohditaan eri pelimuotojen jakoa Veikkauksen ja Raha-automaattiyhdistyksen välillä.

Ulkoministeri Ilkka Kanervaan kohdistunut tekstiviestikohu hämmentää Kokoomuksen puheenjohtajaa valtiovarainministeri Jyrki Kataista. Katainen sanoi Ylen uutisille, ettei hän tiedä, pitävätkö väitteet paikkansa.
Missähän Katainen on ollut, kun koko muu Suomi ei ole yhtään yllättynyt ja hämmentynyt mistään Iken naisasioista ylipäätään ? Kanerva on Kanerva vaikka voissa paistais.
Poliisi ei voi suoriutua tehtävistään tämänhetkisellä rahoituksella. Poliisiasiain neuvottelukunta on huolissaan siitä, että poliisin toimintaympäristö on muuttunut aiempaa vaativammaksi eivätkä rahat enää riitä tehtävistä suoriutumiseen.
No sitten vaan sakkorysää paikalleen joka niemeen ja notkelmaan. Näinhän lisärahoitusta on perinteiden mukaan Suomessa aina hankittu. Ottakkoot vielä uudestaan esille sen ehdotelman nollatoleranssista, niin rahaa alkaa sataa sisään ovista ja ikkunoista.
Totisinta totta, vaikka otsikosta voisi luulla että juttu on tekaistu tai joku hullunhauskat videot pätkä.
Henkilöautolla yksin liikkeellä ollut mies kuoli viime yönä ulosajossa Kuhmossa Sotkamontiellä. Kuhmon poliisin mukaan uhri oli vuonna 1970 syntynyt mies.
Mies oli ajamassa Kuhmosta Sotkamoon päin. Onnettomuus tapahtui kello yhden aikaan noin viiden kilometrin päässä Kuhmon keskustasta. Onnettomuusauton kuljettaja sinkoutui ulos autosta, kun se suistui tieltä. Kuljettaja jäi oman autonsa alle ja kuoli.
Poliisin mukaan tapahtumahetkellä oli normaali kainuulainen talvikeli.
Kolmanteen ja neljänteen avioliittoon ryhtyneiden määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1990. Suomessa on tällä hetkellä lähes miljoona voimassaolevaa avioliittoa.
Yhä useampi suomalainen avioituu uudelleen. Kaksi tai useamman kerran avioituneiden määrä on Suomessa kasvanut, vaikka vuosittain solmittavien avioliittojen määrä on pitkällä aikavälillä laskenut.
No tämähän on hienoa. Terveisiä taas Tanja Saarelalle !
Siis Saarela, ent. Karpela, ent. Vienonen....oliko niitä muitakin sukunimiä...?
Yksi on varma. Tanja menee naimisiin...luetaan taas hetken päästä lehdistä.
Yksinään ei osaa olla, ja seurustelu ei riitä. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun.
Niinistön Sauli osasi tämän miinan välttää, eikä nainut Tanjaa koskaan.
Mahtaakohan Tanja tehdä comebackin jahka Saulista sitten tulee Suomen seuraava Presidentti ?
Tuoreen Stakesin tutkimuksen mukaan Suomalaiset arvioivat juomisensa alakanttiin.
Kansalaiset itse kuvittelevat juovansa saman verran kuin kolme vuotta sitten, mutta samanaikaisesti alkoholin myynti on reilusti kasvanut. Myös alkoholin aiheuttamat terveyshaitat ovat kansalaisten omien kokemusten mukaan kasvaneet merkittävästi.
Mitä sitten ? Samanlaiset tulokset saisi mistä tahansa maasta.
Eikös itselleen ja samalla muille valehteminen olekaan globaali ilmiö ?
Niin varmaan......

Laulaja-näyttelijä Jennifer Lopez on virallisesti kiistänyt häntä ympäröivät raskaushuhut. Jenniferin nykyinen ruokavalio puhuu kuitenkin vauvauutisten puolesta.
New York Postin mukaan Jennifer promoaa parhaillaan juuri ilmestynyttä Brave-albumiaan Lontoossa. Promokiertueen aikana vauvahuhut ovat saaneet uutta vauhtia.
Jennifer tilasi lontoolaishotellilleen ruokaa, jota ainoastaan odottava äiti voi himoita: listaan kuului muun muassa suklaakeksejä, muutamaa sorttia sipsejä, suklaakarkkeja, suolakeksejä, sinappia, majoneesia ja energiajuomaa.
Lopezin edustaja tähdensi edelleen New York Postille, ettei Lopez kaikesta huolimatta ole raskaana.
Joo, ketäpä ei olisi naurattanut....tai ?

Toukokuun puolivälissä HIMin solisti kirjoittautui vieroitushoitoon kalifornialaiselle Promises-klinikalle. Nyt, elokuun lopulla, hän on ollut kolme kuukautta raittiina.
Ville Valo kertoi uusimman Image-lehden haastattelussa, että vieroitushoitolaan astuminen nauratti häntä - mutta vain aluksi. Ennen klinikalle saapumistaan hän oli juonut pohjiksi kuusi tuoppia olutta. Hoitolaan kirjautumista edeltävä viikko oli ollut ympärivuorokautista juomista, kaksi sitä edeltävää vuotta taas jatkuvaa pämppäämistä.
– Heräsin aamulla ja avasin ensimmäisen kaljapullon. Noin kahdeksan olutpullon päästä saavutin kankkusen, ja sitten piti juoda vielä kahdeksan lisää, jotta tuli humalaan. Normaali olo ei päässyt yllättämään missään vaiheessa, Valo kertoi Imagelle.
Ville kävi Beverly Hillsissä lääkärin vastaanotolla keväällä sen jälkeen, kun Uneasy Listening Vol. 2 oli saatu purkkiin.
Nyt, kolmen kuukauden raittiusputken jälkeen, Ville Valo ei sano mitään alkoholin ja hänen välisen suhteen tulevaisuudesta. – Never say never, hän kommentoi.
Tärkeintä artistille on kuitenkin se, "ettei saa ryssiä kaikkea sitä, mitä on kovalla työllä saavuttanut".

Yksi kysymys. Kumpi oli hienompi Suomivierailu.
Pamela Andersonin juhannuskeikka tänä kesänä vai se surullisen kuuluisa Ken Wahl/Wiseguy visiitti ?
Pamela se jaksaa pasteerata...
"Wiceguy, Wiceguy
You are such a nice guy
Wellcome to Finland
Nice to have you here!"
Laulettiinko Pamelalle lentokentällä mitään ?


|
Kirjoittaja
Vanhoja blogeja siirretään toisesta paikasta tänne hiljalleen....
Huomioita epäloogisuudesta ja kaikenlaisista naurettavuuksista.
Näistä teksteistä ei välttämättä löydy minkäänlaista ilmaisuvoimaa.

|